3. Luku-urakan päätteeksi
Nyt kirjan luettuani ensimmäiset ajatukset ovat, että vanhasta iästään huolimatta on tarina yhä nykyäänkin joissain määrin mukaansa tempaava, kunhan tottuu kielen vanhanaikaisuuteen.Kirja rakentuu 2 eri näytelmänpätkästä. Ensimmäiseksi on traaginen tarina Kreonista, jonka päätännälliset virheet kostautuvat tämän vaimon, pojan ja pojan tulevan vaimon kuolemalla. Molemmat tarinat linkittyvät toisiinsa ja edellä mainittu tapahtuu ajallisesti myöhemmin esitetyn näytelmän jälkeen.
2:ssa näytelmässä kerrotaan kuningas Oidipuksen tarina, jossa hänelle paljastuu toteen käynyt ennustus, jonka mukaan hän surmaisi isänsä ja naisi äitinsä. Tämäkin tarina on hyvin traaginen, ja päättyy liki samaan lopputulokseen kuin 1. tarina.
Voisi siis sanoa, että kirja käsittelee insestiä ja sen seurauksia kyseisellä aikakaudella, vaikka kirjan päähenkilö ei siis tiedä, että harrasti paraikaa insestiä. Aihe on vieläkin hyvin arka, vaikka kirjoitushetkestä onkin kulunut jo toistatuhatta vuotta.
Kirja kertoo hyvin tuolloisesta yhteiskunnasta jolloin kunnia oli hyvin tärkeä valuutta ja kirja kertoo myös useita eri rakkaustarinoita, joista suurin osa päättyy syystä tai toisesta hyvin traagisesti.
Omasta mielestä kiinnostavin asia kirjassa, oli tarinana rakentuminen, joka loi loistavan pohjan lopun traagisille ratkaisuille. Jos loppuratkaisu valkenisi muilla tavoin kuin hitaasti ja pieni pala kerrallaan, ei se minusta olisi yhtä vahvoja tunteita herättävä. Juonen syvyys oli esimerkillisen sopiva, ja pituus täydellinen.
En voi rehellisesti sanoa, opinko teoksesta muutakuin, että häpeä on nähtävästi ollut suuri kuolemanaiheuttaja ylhäistössä antiikin Kreikan aikaan. Mitä henkilöihin tulee, vaikutti Antigone minusta persoonaltaan ja luonteeltaan kiinnostavimmalta, olihan hän juuri Oidipuksen ja tämän äidin insestin tuotos, mutta halusi silti kunnioittaa vainajaa joutuen maksaa siitä omalla hengellään. Minusta tälläinen perheelle omistautuminen, sen epäkohdista huolimatta on hyvin kunnioitettavaa ja jotain, mikä saatetaan helposti nykymaailmassakin unohtaa.
En voi suositella kirjaa kellekkään, sillä se oli tasokkuudestaan huolimatta erittäin raskasta ja välillä pitkästyttävää luottavaa. Etenkään kohtausten välissä olleet aukeaman mittaiset laulut eivät saaneet minua hyppimään innosta vaan olivat pitkästyttäviä ja merkityksettömiä. Kirjoitetussa mielessä laulut eivät ole läheskään yhtä viihdyttäviä kuin jos näytelmä esitettäisiin sinulle. Hämmästyttävää, eikö totta?